lauantai 14. kesäkuuta 2014

Aurinkoinen viikko Seinäjoella!

Kesäloma alkoi osaltamme varsin vauhdikkaasti, kun maanantai aamuna suuntasimme kohti Seinäjokea. Suuntana oli TUL:n Liitojuhlaleiri ja itse Liittojuhla. Leirialue sijaitsi Seinäjoen keskustan tuntumassa Seinäjoen uimahallin ja urheiluhallin pihassa. Ruokailut hoituvat viereisellä Seinäjoen lukiolla.

Maanantai päivän ohjelmaan kuului tutustumisleikkejä, sekä ohjaajat vastaan leiriläiset pesäpallo ottelu (päästiin pelaamaan ohjaajien puolelle). Iso puolijoukkue telttammekin saatiin pystyyn, pienellä avustuksella.

Tiistai aamu valkeni aurinkoisena ja kaikki selvisivät hengissä jäätävän kylmästä yöstä. Päivän ohjelmaan kuului lajikokeilua. Heti aamusta pääsimme pelaamaan sählyä, lounaan jälkeen heitetiin tikkaa, pelattiin hetken aikaa koripalloa ja käytiin uimassa uimahallissa. Ilta ohjelmaan saatiin yllätysvieras, kun Olli-Pekka Karjalainen tuli kertomaan urastaan. Leiriläiset saivat kysellä O-P:lta kysymyksiä. Kaikki halukkaat saivat myös nimikirjoitukset.

Keskiviikko oli leirin odotetuin päivä, sillä suuntasimme Powerparkkiin! Powerparkissa kaikilla oli todella hauskaa ja aikaa oli paljon. Monet laitteet tuli testattua ja osa moneen kertaan. Kävimme laitteissa myös pienten kanssa, jotka eivät päässeet laitteisiin ilman yli 15-vuotiasta. Taisi yksi laite jäädä myös jumiin, kun yksi meistä oli kyydissä. :D
 
Maailmanpyörän kyydistä, näki upeat peltomaisemat!
 
Pakollinen Selfie ennen vesivuoristorataa!
 
Tässä laitteessa käytiin leirin pienempien kanssa ;)
 

Illalla, kun olimme kömpimässä telttaan meille huudettiin, että yömelontaan lähtö on 15min päästä. (luultiin, että se olisi ollut torstaina). Pienen alkupaniikin jälkeen, saimme kamat kasaan ja matka alkoi. Melonta reitti oli 5km pitkä ja koska takana oli rankka päivä, osa souti määränpäähän ja osa takaisin. Oli ihanaa meloa pitkin mustaa jokea, kun joki oli ihan peili tyyni ja maisema kaunista.
Puolen yön aikoihin viimeisetkin pääsivät telttaan.

Torstain päivän ohjelmaan kuului itse valitsemia lajeja. Olimme aamupäivällä jousiammunnassa ja päivällä minigolfaamassa. Suurin osa meistä käväisi myös iltapäivällä uimassa uimahallissa.
Illalla saimme yllätysvieraita: softenginen pojat tulivat vierailulle. Aluksi Topi, joka on harrastanut pingistä, haastoi yhden leiriläisen pelaamaan kanssaan. Pojat pelasivat myös lentopalloa kanssamme ja osallistui yhteiseen illanviettoon. Nimmareita ja fanikuvia unohtamatta.

Me ja softengine. Valitettavasti yksi pojista kerkesi livistämään
ennen kuvan ottoa!
 
Perjantain ohjelmassa oli leiriolympialaiset monitoimihallilla. Olympialaisten jälkeen jäimme hallille odottamaan kenttäohjelman harjoituksia. Tämän aikana iski muuten leirin ainoa sade. Harjoitusten päätyttyä ja vatsat nälästä kurnien suuntasimme bussilla takaisin Seinäjoen keskustaan. Päädyimme lopulta Seinäjoen kaupungin teatterille, josta suuntasimme lukiolle syömään.
Leiri päättyi olympialaisten palkintojen jakoon. Joukkueemme  junnu Jenny voitti 99-tyttöjen paras kisaaja- palkinnon.
Leirialueelta raahauduttiin kamojen kanssa läheiselle koululle. Kun tavarat olivat luokassa lähdimme kiertelemään keskustaan ja päädyimme heselle, ja kaupan kautta takaisin koululle. Koululla pelasimme vielä erän skippoa koulun käytävässä.

Lauantai-aamuna herätys oli aikainen kenttäharjoitusten takia. Päivä kuluikin harjoituksissa sekä itse näytöksessä. Valitettavasti marssi jouduttiin perumaan rajun sateen takia. Itse areenanäytös oli kokemuksena hieno ja kaikki ohjelmat olivat upeita isolla joukolla. Näytöksen jälkeen lähdimme juoksujalkaa Mikael Gabrielin ja Uniikin keikalle. Saimme väärä koordinaatit/suunnan johon lähteä, joten matka venyi todella pitkäksi (Seinäjoella taitaa olla eri käsitys mikä on 200m. Todellisuudessa matka oli lyhintä reittä reilu kilometri).  Kun vihdoin pääsimme perille keikka ei ollut edes alkanut, koska suurin osa katsojista ei ollut tullut vielä paikalle. Keikka oli mielestämme todella hyvä ja kaikilla oli todella hauskaa. Yöllä keikan loputtua ja kävellessämme takaisin koululle, kävimme ABC:llä täyttämässä nälkäiset vatsamme.

Me & Sasakin Maiju.
Sunnuntai-aamu alkoi pakkailulla, jonka jälkeen suuntasimme lounaalle (laiskoina emme jaksaneet nousta aamupalalle, joka loppui ysiltä). Lounaan jälkeen bussi suuntasikin kohti Turkua, jossa oltiin iltapäivällä.

Kokonaisuudessaan viikko oli onnistunut ja kaikilla oli mukavaa. Sää suosi meitä ja aurinko lämmitti meitä koko viikon. Hellettäkin oli ja asteet nousivat yli kolmeen kymmeneen.

Nyt jatkamme ahkeraa treenausta vielä viikon, jonka jälkeen mekin suuntaamme kesälomalle.

p.s. Jos olet kiinnostunut voimistelemaan meidän iloisessa ja motivoituneessa joukkueessa, ota rohkeasti yhteyttä valmentajaamme! Vilma,  p. 040-8775363



-Saga-