torstai 9. elokuuta 2012

FLASH MOB TURKU, HANSA



Kesätauon jälkeen olemme palanneet harjoittelemaan treenisaleille. Keväällä tehdyn päätöksen mukaisesti emme tee syksyllä välineohjelmaa,vaan keskitymme voimistelun liikepuhtauteen ja tekniikan parantamiseen.
Tilalle teemme kuitenkin tanssin,jolla käymme esiintymässä ja kilpailemassa syksyn mittaan.
Treenaaminen alkoi iloisissa merkeissä,kun baletti-opettajamme Elina soitti ja pyysi meitä mukaan tansiimaanTurussa Hansakorttelin kauppakeskuksessa järjestettyyn Flash Mob-tapahtumaan.
Otimme iloisesti haasteen vastaan !

 



 


Ensimmäinen esiintyminen oli puolilta päivin,jonka jälkeen kävimme pikaisesti syömässä. Ruokailun jälkeen suuntasimme Urheilupuistoon harjoittelemaan syksyn tanssia.
Kello viisi oli vuorossa päivän toinen esiintyminen tanssien kauppakeskuksessa  ihmisten keskellä-
aika jännä tunne !




Lopuksi vaihdoimme vielä kuulumiset Elinan kanssa. 


KIVAA OLI !! 
 Treeni-intoa saleille toivottaa SAGAn tytöt!!





0 kommenttia:

Lähetä kommentti