sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuulumisia treenisalilta!

 Nyt on aika esitellä uusi valmentajamme Vilma:
"Eli oon siis Vilma, SAGAn uusi valmentaja, Julia Kn isosisko. Olen 17-vuotias, ja mulla on  Julian lisäksi vielä yksi sisko joka myös voimistelee. Opiskelen Turun kauppiksessa toista vuotta ja valmistun merkonimiksi vuonna 2015.

Aloitin joulun jälkeen tyttöjen kanssa ja ollaan vietetty treenisalilla jo monta tuntia. Koska en ole vielä 18 vuotta, en voi olla treeneissä keskenään tyttöjen kanssa. Sen takia olemme saaneet isoksi avuksi Pauliinan,Susannan,ja Fannin,jotka käyvät treeneissämme auttamassa. Myös jojo Mari hoitaa edelleen suuren osan joukkueen asioista.  Olemme yhdessä päättäneet että tytöt  voivat päättää itse jo melkein kaikesta, ja mä oon auttamassa päätöksissä kun tarvitaan apua. Eli lähinnä hion ohjelmaa ja korjaan virheitä.

Itselläni on myös pitkä voimistelutausta takana Turun Jyryssä.  Pienenä voimistelin Porkkanoissa ja Dominoissa, ja viimeiset viisi vuotta Ofelie-joukkueessa. Nyt pidän Sagan lisäksi jumppakoulua Jyryssä. "

Tällä hetkellä treeneissä ahkeroidaan ohjelman hiomisen parissa, lajitreeniä unohtamatta.
Kevään ohjelman olemme tehneet suurimmaksi osaksi itse Katjan ja Jennin avustuksella. Olemme saaneet myös ideoita Fannilta, Pauliinalta, Susannalta ja Vilmalta. Kuluneella viikolla saimme myös pohjapuvut, joten meillä on edessä iso koristelu urakka. ;)
                                                                 -SAGA-

6 kommenttia:

  1. Minkälaisia tyttöjä teijän joukkueeseen on tervetulleita? Spaaaati oikeella jalalla menee, syntynyt 00 ja harrastanut tän syksyn rytmistä. Pärjäiskö teijän joukkueessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota yhteyttä Vilmaan niin voitte sopia kokeiluajan 0408775363
      -Saga)

      Poista
  2. Minkä ikäisiä tyttöjä otatte? Milloin pääsisi kokeilemaan? Otatteko uusia tyttöjä? Kuinka usein teillä on harjoituksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka.
      Otamme joukkueeseen 98-99 syntyneitä tyttöjä. Treenaamme neljä kertaa viikossa 2-3h kerrallaan (yht. 10,5h/vko). Ota yhteyttä Vilmaan niin voit sopia kokeiluajan 0408775363
      Terveisin, Saga

      Poista
  3. Haittaako jos ei ole yhtä notkea kuin muut? Pitääkö olla voimistelutausta? Halusin päästä joukkueeseen mutta olen ujo kokeilemaan

    VastaaPoista
  4. Voimistelu tai tanssi taustasta on hyötyä. Tule rohkeasti kokeilemaan!
    -Saga-

    VastaaPoista