maanantai 12. toukokuuta 2014

Piirin kisat 13.4

Valmistautuminen kauden toiseen kilpailuun ei sujunut toivotulla tavalla. Lauantain harjoituksissa jouduimme ottamaan molemmat nostot pois yhden voimistelijan kipeytyneen selän takia.
Kisapäivä alkoi jo seitsemän jälkeen Kupittaalla. Harjoitussuoritus oli hyvä, muutamia virheitä mahtui kuitenkin mukaan. Tällä kertaa jokainen laittoi itse hiuksensa. Meikkien- ja hiustenlaiton lomassa katsoimme harjoitussuoritusta videolta.
Kisat alkoivat jo yhdeltätoista ja  suoritimme numerolla 26. Aloitimme lämmittelemään jo kisojen alettua. Meillä oli siis hyvin aikaa valmistautua. Tsemppipiirin saattelemalla olimme valmiita astelemaan matolle.
Suoritus oli paljon parempi kuin viikko sitten ja ilmettäkin löytyi enemmän. Suoritukseen voitiin olla tyytyväisiä, varsinkin kuin otetaan huomioon viimehetken muutokset. Iso peukku kapteenillemme, joka pystyi kisaamaan kivuista huolimatta.
Pisteet ovatkin aivan toinen tarina, eikä niihin oltu lainkaan tyytyväisiä. Palkintojenjaon jälkeen nappasimme vielä kuvia. Meidän sarjamme palkittiin jo tauolla, joten kotiin päästiin lähtemään ennen kahta.
Jojo:n kanssa kisan läpikäyntiä ja tulevaisuuden suunnittelua. 

Nyt on kisakausi puolivälissä ja seuraavan kerran kisaamme TUL:n mestaruuskisoissa Vaajakoskella.









0 kommenttia:

Lähetä kommentti