perjantai 19. joulukuuta 2014

Näytöksiä

Heti SM-kisojen jälkeisenä torstaina olimme katsomassa baletin opettajamme Elinan balettinäytöstä Turun VPK-talolla.  Me kaikki pidimme näkemästämme ja korkokengillä tanssitut kohtaukset tekivät meihin vaikutuksen. Saimme yllätettyä Elinan todenteolla, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan meidän saapumisesta paikalle.





Tanssin kertaamista.
 

Maanantaina 15.12 oli seuran joulunäytös Sigyn-salilla. Tahti kenraalista itse näytökseen oli todella nopea ja vaatteiden vaihdossa sai olla ripeä. Esitimme näytöksessä kevään ohjelman, syksyn keilaohjelman sekä näytöstä varten tehdyn Iso-Britannia tanssin. Tanssia tehdessämme musiikki harmiksemme hyppäsi alkuun puolessavälissä tanssia. Tanssi jäi siis kesken eikä yleisö päässyt näkemään tanssiamme loppuun saakka, joka harmitti meitä kovasti.
Näytöksen jälkeen kokoonnuimme vielä yhteen yhdessä vanhempien, sekä valmentajien kesken. Pidimme vielä puheita, muisteltiin menneitä, itkettiin ja naurettiin.


Tästä lähti viimeinen esitys yhdessä.
Fanni, Jenni ja Katja olivat myös katsomassa näytöstä.
-Saga-
 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti